Sarah Palu  - photo Iiris Heikka

Iiris Heikka

Sarah Palu: Ikivirta

pe 12.11. klo 19 DJ Palmu (Sellosalin lämpiö), klo 20 Sarah Palu (Sellosali), Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Espoo
18/15€
Osta liput

Sarah Palu on suomalais-ranskalainen säveltäjä ja muusikko, jonka musiikki soljuu muinaisen suomalaisen kansanmusiikin, elokuvallisten äänimaisemien, elektronisen ja klassisen nykymusiikin välimaastossa. Palun sävellykset kutovat polkua tietoisen mielen reunoille, maalaten näkyväksi juuriamme, sisäistä maailmaa ja sitä, mikä on ajan ulkopuolella. Laulettujen kappaleiden teksteissä suomalais-ugrilainen kansanrunous yhdistyy artistin käsialaan.

Palun ylistetty debyyttialbumi Ikivirta sai Etno Emma -ehdokkuuden 2020 ja sijoittui World Music Charts Europe:n top 20- sekä Roots Music Report USA:n top 10-listoille. Levyn kappaleita on kuunneltu pelkästään Spotifyssa yli puoli miljoonaa kertaa.

Etnosoi!-festivaalilla yleisölle tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus kuulla Ikivirta-albumin kappaleet huippumuusikoista kootun yhtyeen tulkitsemina ensimmäistä kertaa konserttisalissa!

Palun pääinstrumentteja ovat kantele ja kelttiharppu. Oman musiikkinsa ohella hän soittaa muun muassa Viitasen Piia -yhtyeessä.

Sellosalin lämpiössä ennen Sarah Palun konserttia DJ Palmu virittää yleisön festivaalitunnelmaan eri puolilta maailmaa kumisevan rytmimusiikin tahdissa. Settilistalla soi niin electro cumbia että afro house -vaikutteet, sekä akustiset, ajattomat äänitteet neljältä eri mantereelta.

Kokoonpano:
Sarah Palu - kantele, harppu
Matias Tyni - kosketinsoittimet
Maija Pokela - laulu, kantele, sample-padi
Maija Kauhanen - perkussiot, laulu, harmooni
Ilkka Heinonen - basso
Tero Hyväluoma - viulu, harmooni
Iida Savolainen - viulu, laulu

HUOM! Pe 6.11.2020 Etnosoi! Lalala Napoli -konserttiin ostetut liput käyvät tähän tapahtumaan 12.11.2021. Halutessanne voitte myös palauttaa Lalala Napoli -konsertin ennakkoliput 31.10.2021 mennessä tästä linkistä: https://web.lippu.fi/palautus/

Turvallisesti Sellosalissa