Hasse Walli & Asamaan

Hasse Walli Asamaan (FI, SN, GN) - Senegal Night!

La 9.11.2019, klo 20.00, KokoTeatteri
Liput 20/15, K-18
Osta liput

Etnosoi!-festivaali iloitsee Hasse Walli Asamaan -yhtyeen paluusta!  Senegal Night -tunnelma on taattu, kun ilta etenee länsiafrikkalaisen musiikkiperinteen kokeneiden ja legendaaristen tekijöiden kanssa. Nykyisessä kokoonpanossa valtaosa muusikoista on alkuperäisjäseniä.

Osta lippusi ajoissa! Hasse Walli Asamaan -yhtyeen edeltävä Suomen konsertti keväällä 2019 Helsingissä myytiin loppuun ennätysajassa! 

Eittämättä musiikillaan yksi merkittävimmistä länsiafrikkalaisen tanssibuumin käynnistäjistä Suomessa, Hasse Walli yhtyeineen luo lavalta rytmikudelman, jota on vaikea olla tanssimatta. Yhtyeen pitkän linjan muusikot vievät yleisöä tunnelmasta toiseen; elämän ilot ja surut välittyvät heidän musiikistaan. 

Hasse Walli on pitkän linjan kansainvälinen muusikko, jota on kutsuttu myös Suomen ensimmäiseksi superkitaristiksi. Hänen voi sanoa tuoneen länsiafrikkalaisen musiikin Suomeen 1980-luvulla. Walli  aloitti uransa 1962 Pepe Willbergin kanssa The Islanders -yhtyeen rumpalina. Siirryttyään kitaraan 1965, Hasse toimi useissa nimekkäissä yhtyeissä kuten Otto Donner Treatment , Jormas ja Blues Section. Hän oli legendaarisen Piirpauke-yhtyeen perustajajäsen. Walli on levyttänyt mm. Kirkan, Vesa-Matti Loirin, Hectorin, Edward Vesalan, Eero Koivistoisen  ja Tuomari Nurmion kanssa.

1982 lähtien Walli on asunut osat vuodesta Senegalissa, soittaen siellä paikallisten muusikoiden kuten mm. Youssou N’Dourin kanssa. Walli esiintyi ja levytti vuosina 1982-86 Dakar Sound ja Afro-Line -yhtyeissä. Vuonna 1988 hän toi Suomeen uuden täysafrikkalaisen Hasse Walli & Asamaan -kokoonpanonsa, jolla oli takanaan silloin jo 60 esiintymistä Senegalissa. Orkesteri esiintyi Suomessa, Englannissa, Eestissä ja Ruotsissa kiertueilla vuosina 1988-92. Yhtye teki 3 levyä, joiden lisäksi Hasse Wallin 40-vuotis taiteilijajuhlakiertueen jälkeen julkaistiin The Best of Hasse Walli & Asamaan -kokoelmalevy.

Etnosoi!n Senegal Night -konsertissa soittavat yhtyeen jäsenet ovat kaikki omalla sarallaan ansioituneita niin länsiafrikkalaisen modernin musiikin kuin jazzinkin puolella. 

Hasse Walli Asamaan:

Hasse Walli - kitara, timbales, laulu

Rane Diallo (SN) - laulu, saksofonit, perkussiot

Hassan Bah (GN) - laulu, djembe, bongo

Ndioba Gueye (SN) - basso, laulu

Mamadou Ndoye (SN) - sabar rummut

Georges Dieme (SN) - rummut

Eero Koivistoinen - tenori- ja sopraanosaksofoni
 

 

Konsertin tuottaa Maailman musiikin keskus.

Ovet avataan jo klo 19.00.

 

Cheikh Cissokho (SN) - kora, laulu-  toivottaa yleisön tervetulleeksi jo klo 19 ovien avautuessa. Hän soittaa akustisen soolosetin KOKO Teatterin ala-aulassa.

Koransoittaja Cheick Cissokho soittaa ja laulaa länsiafrikkalaista perinnemusiikkia. Cissokhon perheessä koransoitto on kulkenut isältä pojalle jo monen sukupolven kautta. Muusikkoperheeseen syntynyt Cheick aloitti koran soiton jo lapsena, isänsä Solo Cissokhon ja isoisänsä Diali Kemo Cissokhon opetuksessa.