Yinon Muallem - photo Dılek Muallem

Dılek Muallem

Yinon Muallem: Rast (IL)

Ti 9.11. klo 19 Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki
20/15 €
Osta liput

Etnosoi!-festivaalilla Malmitalossa 9.11. esiintyvä Yinon Muallem on yksi itämaisvaikutteisen jazzin avainhenkilöistä. Palkittu säveltäjä, mestariperkussionisti ja ud-luutun taitaja saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen. Israelissa irakilaisperheeseen syntyneen ja vuosia Istanbulissa asuneen artistin musiikki on saanut vaikutteita mm. suufilais-, klezmer- ja romaniperinteistä, Balkanin alueen musiikeista sekä turkkilaisesta ja intialaisesta musiikista.

Parhaillaan Tukholmassa asuva Muallem on konsertoinut ja tehnyt yhteistyötä lukuisten nimekkäiden artistien kanssa eri puolilta maailmaa, säveltänyt musiikkia elokuviin, julkaissut kaksi kirjaa ja 11 albumia.

Hänen viimeisin levynsä, 2021 julkaistu “The Norwegian Oud” on ollut arvostelumenestys, josta muun muassa Songlines Magazine kirjoitti syyskuussa 2021 seuraavasti: “Despite the eclecticism on display, the album maintains a strong cohesion throughout, due to Muallem’s excellent melodic sense and impeccable choice of collaborators. While it was recorded in difficult and traumatic times, Norwegian Oud is a masterful cross-section of modal music, encapsulating both bittersweet melancholy and joyous optimism.

Etnosoi!-festivaalilla kuultavassa konsertissa Yinon Muallem esiintyy sekä soolona että kvartetissa, jossa on jäsenenä mm. Valeria Conte, klezmer-musiikkiin erikoistunut klarinetisti-laulaja. Hän kommentoi konsertin nimeen liittyvää sanaleikkiä seuraavalla tavalla: “Rast on turkkilainen sävelasteikko, mutta ruotsiksi se tarkoittaa taukoa”.

Turvallisesti Malmitalossa