30-vuotista olemassaoloaan juhlistava maailmanmusiikin ja kansanmusiikin huippuyhtye Söndörgő saapuu Suomeen 10 vuoden tauon jälkeen! Söndörgőn musiikissa yhdistyy Balkanin alueen perinnemusiikin alkukantainen voima, muusikoiden virtuoosimainen soitinten hallinta, saumattoman yhteissoiton riemu ja vastustamaton energia. Unkarista kotoisin olevan yhtyeen juuret ovat osin alueen eteläslaavilaisissa – serbialaisissa ja kroatialaisissa – vähemmistöissä ja niiden jo monin osin kadonneessa musiikkiperinteessä. Tätä rikasta traditiota yhtye tuo nykyaikaan omalla, hurmaavan uniikilla tavallaan.

Kun Söndörgő perustettiin vuonna 1995, soittajat olivat vielä lapsia ja käytännössä kasvoivat bändin mukana. Yhtyeen viidestä jäsenestä neljä kuuluu samaan muusikkosukuun, ja heidän musiikillinen identiteettinsä on rakentunut legendaarisen Vujicsics Ensemblen perinnölle, jonka riveissä sukulaiset soittivat.

Viime vuonna Söndörgő julkaisi Gyezz-albuminsa, jossa mukana oli arvostettu jazz-saksofonisti Chris Potter. Levy on saanut kiittäviä arvosteluja ja nousi ykköseksi sekä World Music Charts Europe -listalla että Songlines-lehden Top Of The World -listalla. Gyezz toimi virstanpylväänä yhtyeen uudelle musiikilliselle alulle, sillä sen kappaleissa sävellyksiin yhdistyi vapaata improvisaatiota.

Vuosi 2025 on Söndörgőn 30-vuotisjuhlavuosi. Tämän kunniaksi yhtye julkaisee juhla-albumin, johon on koottu kolmen viimeisen vuosikymmenen mieleenpainuvimpia hetkiä sekä täysin uutta musiikkia. Tulevan albumin voi ennakkotallentaa täältä.

Konsertin toteutumista tukee Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki.

Aikataulu:

klo 19 tbc

klo 20 Söndörgő, kesto n. 1 h

Yhteistyössä Sellosali