26.6.2020

Etnosoi! tänäkin syksynä

Kuten meistä jokainen, myös me Maailman musiikin keskuksessa olemme seuranneet alkuvuoden tapahtumia mietteliäinä. Kesälomakauden alkaessa tilanne konserttitoiminnan organisoimisesta syksyllä turvallisesti näyttää jopa lupaavalta. Siksi julkaisemme Etnosoi!-ohjelmistoa nyt, tutustuttavaksi ja kalenterimerkintöjä varten. Osa konserttilipuista on jo myynnissä ja loput tulevat myyntiin viimeistään elokuussa, jolloin myös teemme ohjelmiston täydennyksiä.

Tilannetta koronan suhteen tarkkailemme luonnollisesti huolella. Yhteistyössä konserttisalien ja muiden yhteistyökumppaniemme kanssa huolehdimme syksyllä siitä, että konsertti-iltojen toteutus tapahtuu kaikki mahdolliset turvallisuustekijät huomioiden. Ja luonnollisesti, varasuunnitelmiakin teemme siltä varalta, että koronatilanne kääntyisi synkemmäksi.

Nautitaan kesäkaudesta ilolla, mutta maltilla ja edelleen huolehtien siitä, että pysymme terveinä. Unelmoidaan ja tehdään kaikkemme, että pääsemme yhdessä täyttämään katsomot ja nauttimaan Etnosoi!n konserteista livenä.

Hyvää ja rentouttavaa kesää!

Jaana-Maria Jukkara
Etnosoi!
Maailman musiikin keskus